To 29.01.2015, Emily Beynon, huilu, Michail Nesterowicz, joht, Tampere Filharmonia, Tampere-talo, Tampere, Lutoslawski, Nielsen, Elgar
Huimassa yleisönsuosiossa kylpevä kotiorkesterimme Tampere Filharmonia tarjosi huilisteille ja kaikille huilumusiikin ystäville antoisan illan torstaina 29.1.2015. Orkesterin solistina oli monille huilisteille jo Crusell-viikoilta tuttu, upea Emily Beynon ja solistiteoksena Carl Nielsenin huilukonsertto.
Kokosin oppilaistani kotiväkineen n 50 hlön ryhmän ja valmistauduimme konserttiin teosta kuunnellen ja jopa soittaen: läksynä oli jokaisella oppilaalla pieni pätkä konsertosta. ”Oli kiva eikä tylsä. Oli kiva kuulla se oma pätkä siitä 2.osan alusta. Huilun ääni oli voimakas. –Serafina 10v.” Etukäteen sovimme orkesterin apulaisintendentin kanssa että saamme käydä väliajalla kiittämässä solistia ja hakemassa nimikirjoituksia. ”Oli hauska, kun päästiin tapaamaan sitä Emilyä. –Ella S. 9v”. Konsertin ohjelma oli laadittu mukavasti; alkusoittona kuulimme Witold Lutoslawskin Pienen sarjan, joka alkoikin meitä kovasti ilahduttaneella pikkolosoololla. Jälkiruoaksi päänumeron jälkeen jälkeen nautimme E. Elgarin Enigma-muunnelmat. ”Ekaa kertaa tuntui, että konsertti oli lyhyt! –Pihla 14v.”
Aamulehden haastattelussa Emily kertoi vierastaneensa tätä teosta alkuun, mutta saaneensa lopulta inspiraatiota tulkintaansa luettuaan Nielsenin elämänkertaa. Tuossa kirjassa oli kuvia nuoresta Nielsenistä hulluttelemassa ja ilmeilemässä ja nuo omalaatuiset kuvat olivat avanneet Emilylle ovea Nielsenin maailmaan. Amsterdamin Concertgebouw-orkesterissa vuorottelevana soolohuilistina toimiva Emily on suosittu solisti ja mestarikurssien pitäjä ja tämän lyhyen ”tuttavuuden” perusteella on helppo ymmärtää hänen suosionsa.
Itse konserton esitys oli mukaansatempaava ja ennen kaikkea elinvoimainen. Emily loi esiintymiseensä vapautuneisuutta laajalla liikehdinnällä ja pienillä eleillä ja ilmeillä, jotka korostivat paitsi vuoropuhelua orkesterin kanssa, myös loivat yleisölle vahvan läsnäolon tunteen. Ja herttinen sentään mikä äänellinen voima ja hengityskapasiteetti tuolla Ladyllä olikaan! ”Oli hyvä mutta ärsytti kun se Emily kieppui liikaa. Ääni kuulosti tosi hienolta ja hopeiselta. – Ella V. 9v Sillä oli kultainen ääni ja oli hauskaa että se liikkui. Se oli muutenkin kiva – Aino 8v.” Huilun ääni oli todella kantava ja elegantti ja soinnillisesti toikin mieleen vanhemman polven huilisteista Emilynkin oppi-isänä olleen William Bennetin. Emilyn soittimena oli hopeinen Altus jossa oli J.R. Lafinin suukappale.
Innokkaasti suosiotaan osoittanut yleisö palkittiin ylimääräisellä numerolla, Debussyn Syrinxillä. Syrinxissä Emilylle sattui pari lipsahdusta, jotka on syytä mainita vain ja ainoastaan sen vuoksi, että paikalla olleet nuoret taiteilijanalut muistaisivat, ettei omalle kohdalle osuessaankaan tuollaisilla pienillä rikkeillä ole mitään merkitystä. Maailma ei kaadu eikä esitys ole pilalla. Taidenautinto on kuulijalle silti täydellinen ja koskettava kokemus, vaikkei se teknisesti soittajalle olisikaan napakymppi. Tässäkin Emily Beynon näytti erinomaisesti esimerkkiä sielukkaalla soitollaan ja hurmaavalla persoonallaan.
”Soitto oli rauhaisaa, helppoa ja rentoa. –Hanna 11v.”
