News and Articles

Olemme rajanneet Suomen Huiluseuran sisältöä vain jäseniemme käyttöön. Mikäli olet jo seuramme jäsen ja sinulta puuttuu vielä tunnukset sivuille, olethan yhteydessä jäsensihteeriimme (). Jos et ole vielä jäsen, käy täyttämässä jäsenhakemuslomake 

01 June 2015

Pe 29.05.2015, klo 19.00 
Emmanuel Pahud, huilu, Miguel Harth-Bedoya, joht, Helsingin kaupunginorkesteri  
Musiikkitalo, Helsinki 
Sallinen, Ibert, Brahms

27 April 2015

To 24.4.2015 
Gili Schwarzman, huilu, Guy Braunstein, joht., Lapin Kamariorkesteri 
Korundi, Rovaniemi

Torstaina 24.4.2015 Guy Braunsteinin johtama Lapin Kamariorkesteri ja huilisti Gili Schwarzman esittivät Mozartin D-duuri Huilukonserton Rovaniemen Korundissa. 

17 April 2015

Ke 15.04.2015, Aldo Baerten, huilu, Sasha Mäkilä, joht. 
Saimaa Sinfonietta 
Lappeenranta-Sali, Lappeenranta 
Nielsen, Rossini

Hyvin paketoitu Rossinin Silkkitikkaat -alkusoitto enteili hyvää Lappeenranta-salin illassa, jossa Saimaa Sinfoniettan ja Sasha Mäkilän solistivieraaksi asteli belgialaishuilisti Aldo Baerten. Kaakkoisen Suomen minikiertueella Baertenin solistinumerona kuultu Nielsenin värikäs konsertto soi kokeneen orkesterimuusikon hienolla yhteismusisointitaidolla ja mielenkiintoisella tulkintavalikoimalla.

07 April 2015

Pe 03.04.2015, klo 19.00
Pauliina Fred, traverso, Aapo Häkkinen, klavikordi ja cembalo
Camerata, Musiikkitalo, Helsinki,
J.S. Bach

Pauliina Fred ja Aapo Häkkinen ovat tehneet vuosia yhteistyötä ja tällä hetkellä heillä on aikomuksena levyttää yhdessä Bachin huilusonaatit.

Konsertissa sekä Häkkinen että Fred käyttivät elävää artikulaatiota: e-mollisonaatissa käytettiin erityisesti hyväksi klavikordin utuista sointimaailmaa pysymällä hiljaisissa äärinyansseissa käyttämällä ilmaisukeinona agogiikkaa ja artikulaation vaihteluita dynamiikan vaihteluiden sijaan. Instrumenttien välinen balanssi toimi huomattavasti paremmin kuin traverson ja cembalon välillä, jolloin traverso ei kyennyt täysin nousemaan cembalon yli Häkkisen luoman rikkaan kudoksen alta. Konsertin lopussa kuultiin vielä ylimääräinen numero - kenen muun kuin Bachin Es –duurisonaatin toinen osa Sicilienne. 

Bachin sonaatit saivat omalaatuisen tulkinnan – kokeneet taitelijat nostivat esille hauskoja yksityiskohtia ja käyttivät monia erilasia tapoja tehdäkseen Bachin sonaateista omannäköisensä versiot. Fred ja Häkkinen käyttivät myös hiljaisuutta hyväkseen, mikä loi hienoja jännitteitä jaksojen välille. Erilaisuus kuitenkin menettää kiinnostavuutensa, jos samoja koukkuja käytetään jatkuvasti jokaisessa teoksessa – tällöin mausteista tulee itsetarkoitus ja huomio siirtyy Bachin jo sinänsä laajan kontrapunktikudoksen sisältä pulppuavista mielenkiintoisista yksityiskohdista  tarpeettomiin tehokeinoihin. Taiteilijoiden näkemys Bachin huilusonaateista oli kuitenkin mielenkiintoinen ja avartava.

05 March 2015
  • Levytys: 25.-26.10 2014, Suzuki Center Gallarate, Italia
  • Tuottaja: Brilliant Classics

Quartetto DuePiùDue on perustettu v.2010 kahden veljesparin voimin. Yhtye haluaa nostaa uudelleen esiin 1700-1800-luvun unohdetut teokset ja niiden säveltäjät Giuseppe Gambini, Severio Mercadante, Giovanni Paisiello ja Alessandro Rolla. Kvartetissa soittavat Stefano Parrino, huilu/ Francesco Parrino, viulu/ Claudin Andriani, alttoviulu ja Alessandro Andriani, sello.

16 February 2015

Universal Editionin kustantamasta huilunsoiton alkeisoppikirjasarjasta Mini Magic Flute ilmestyi vuonna 2015 uudistettu neliosainen versio. Kirjasarjan tekijät ovat itävaltalaiset huilupedagogit Barbara Gisler-Haase ja Fereshteh Rahbari. Ansiokkaana kuvittajana on toiminut Sabine Pleyel.

15 February 2015

Su 15.02.2015, Yuki Koyama, huilu, Jouko Laivuori, piano, Musiikkitalo, Helsinki, Hotteterre, Gaubert, Widor, Schulhoff

RSO sai viime kauden alussa riveihinsä uuden soolohuilistin, japanilaisen Yuki Koyaman. Koyama viimeistelee tällä hetkellä opintojaan Baselin musiikkikorkeakoulussa. Hän on voittanut maineikkaan Koben huilukilpailun vuonna 2004.

Resitaaliohjelma koostui kolmesta ranskalaissäveltäjän teoksesta ja yhdestä Suomessa harvemmin esitetystä tsekkiläissäveltäjän, Erwin Schulhoffin sonaatista. Koyama aloitti resitaalinsa Jouko Laivuoren kanssa Hotteterren Sarjalla op. 2. Hän kuljetti teosta alusta loppuun traversomaisen pehmeällä ja lämpimällä soinnillaan menettämättä kuitenkaan liikaa metallihuilun erityisominaisuuksia. Hänen ilmava, herkkään pianissimoon taipuva äänensä jatkui Gaubertin Sarjassa nro 3. Widorin sarja, jota yleensä kuullaan maskuliinisesti soitettuna, sai heleän tulkinnan ja toi kappaleesta esiin sen rikkaan, hienovaraisissa sävyissä pyörivän värimaailman. Saimme kuulla ylimääräisenä numerona Telemannin soolosonaatin.

Koyama hallitsee huilunsoiton suvereenisti; tekninen taituruus on vaikuttavaa ja soitto on erittäin helpon kuuloista. Soitosta kuultaa myös hienovarainen älykkyys. Ohjelma ei kuitenkaan tuonut esille Koyaman täyttä kapasiteettia muusikkona, vaan jätti soiton hieman tasapaksuksi. Teokset olivat keskenään niin samanlaisia, että kappaleiden välille ei juuri syntynyt mielenkiintoisia kontrasteja eikä huilun koko spektri päässyt loistamaan kertaakaan konsertin aikana. Schulhoffin sonaatti vei ilmaisun kuitenkin toiselle tasolle ja teos toi Koyamasta esiin elinvoimaisen huilistin. Kyseessä on selvästi kuitenkin taitava ja herkkä muusikko, joka kykenee ilmaisemaan itseään monin tavoin.

02 February 2015

To 29.01.2015, Emily Beynon, huilu, Michail Nesterowicz, joht, Tampere Filharmonia, Tampere-talo, Tampere, Lutoslawski, Nielsen, Elgar

Huimassa yleisönsuosiossa kylpevä kotiorkesterimme Tampere Filharmonia tarjosi huilisteille ja kaikille huilumusiikin ystäville antoisan illan torstaina 29.1.2015. Orkesterin solistina oli monille huilisteille jo Crusell-viikoilta tuttu, upea Emily Beynon ja solistiteoksena Carl Nielsenin huilukonsertto.

Kokosin oppilaistani kotiväkineen n 50 hlön ryhmän ja valmistauduimme konserttiin teosta kuunnellen ja jopa soittaen: läksynä oli jokaisella oppilaalla pieni pätkä konsertosta. ”Oli kiva eikä tylsä. Oli kiva kuulla se oma pätkä siitä 2.osan alusta. Huilun ääni oli voimakas. –Serafina 10v.” Etukäteen sovimme orkesterin apulaisintendentin kanssa että saamme käydä väliajalla kiittämässä solistia ja hakemassa nimikirjoituksia. ”Oli hauska, kun päästiin tapaamaan sitä Emilyä. –Ella S. 9v”. Konsertin ohjelma oli laadittu mukavasti; alkusoittona kuulimme Witold Lutoslawskin Pienen sarjan, joka alkoikin meitä kovasti ilahduttaneella pikkolosoololla. Jälkiruoaksi päänumeron jälkeen jälkeen nautimme E. Elgarin Enigma-muunnelmat. ”Ekaa kertaa tuntui, että konsertti oli lyhyt! –Pihla 14v.”

Aamulehden haastattelussa Emily kertoi vierastaneensa tätä teosta alkuun, mutta saaneensa lopulta inspiraatiota tulkintaansa luettuaan Nielsenin elämänkertaa. Tuossa kirjassa oli kuvia nuoresta Nielsenistä hulluttelemassa ja ilmeilemässä ja nuo omalaatuiset kuvat olivat avanneet Emilylle ovea Nielsenin maailmaan. Amsterdamin Concertgebouw-orkesterissa vuorottelevana soolohuilistina toimiva Emily on suosittu solisti ja mestarikurssien pitäjä ja tämän lyhyen ”tuttavuuden” perusteella on helppo ymmärtää hänen suosionsa.

 Itse konserton esitys oli mukaansatempaava ja ennen kaikkea elinvoimainen. Emily loi esiintymiseensä vapautuneisuutta laajalla liikehdinnällä ja pienillä eleillä ja ilmeillä, jotka korostivat paitsi vuoropuhelua orkesterin kanssa, myös loivat yleisölle vahvan läsnäolon tunteen. Ja herttinen sentään mikä äänellinen voima ja hengityskapasiteetti tuolla Ladyllä olikaan!  ”Oli hyvä mutta ärsytti kun se Emily kieppui liikaa. Ääni kuulosti tosi hienolta ja hopeiselta. – Ella V. 9v Sillä oli kultainen ääni ja oli hauskaa että se liikkui. Se oli muutenkin kiva – Aino 8v.” Huilun ääni oli todella kantava ja elegantti ja soinnillisesti toikin mieleen vanhemman polven huilisteista Emilynkin oppi-isänä olleen William Bennetin. Emilyn soittimena oli hopeinen Altus jossa oli J.R. Lafinin suukappale.

Innokkaasti suosiotaan osoittanut yleisö palkittiin ylimääräisellä numerolla, Debussyn Syrinxillä.  Syrinxissä Emilylle sattui pari lipsahdusta, jotka on syytä mainita vain ja ainoastaan sen vuoksi, että paikalla olleet nuoret taiteilijanalut muistaisivat, ettei omalle kohdalle osuessaankaan tuollaisilla pienillä rikkeillä ole mitään merkitystä. Maailma ei kaadu eikä esitys ole pilalla. Taidenautinto on kuulijalle silti täydellinen ja  koskettava kokemus, vaikkei se teknisesti soittajalle olisikaan napakymppi. Tässäkin Emily Beynon näytti erinomaisesti esimerkkiä sielukkaalla soitollaan ja hurmaavalla persoonallaan.

”Soitto oli rauhaisaa, helppoa ja rentoa. –Hanna 11v.”

14 January 2015
  • (Senza Nome 2015)
  • Peter Verhoyen – Piccolo
  • Arco Baleno

Belgialaisen deFilharmonie-orkesterin piccolisti Peter Verhoyen on jälleen julkaissut uuden levyllisen musiikkia. Kyseessä on Arco Baleno - kamariorkesterin kanssa äänitetty Vivaldi-levytys, joka sisältää huilukonsertot La Notte ja Il Gardellino sekä kaikki kolme alun perin flautinolle sävellettyä, mutta nykyisin useimmiten piccololla esitettävää konserttoa.

05 January 2015
  • Peter Verhoyen - piccolo
  • Stefan de Schepper - piano
  • and friends
  • airophonic 541149980122

Hollantilainen pikkolotaiteilija Peter Verhoyen on levyttänyt yhdessä pianisti Stefan De Schepperin sekä lyhyesti levyllä esiintyvien englannintorvea soittavan Dimitri Mestdagin ja pasunisti Roel Avondsin kanssa mielenkiintoisen kokonaisuuden lähinnä 2000-luvulla sävelletyistä pikkoloteoksista. Levyn säveltäjänimiä ovat Bela Bartók, Levente Gyöngyösi, Alain Craens, Paul Schoenfield, Robert Groslot ja Stéphane Vande Ginste. Bartokin teosta lukuunottamatta kaikki teokset on sävelletty vuosien 2007-2014 aikana. Siis varsin uutta pikkolo-ohjelmistoa. Ja mielenkiintoista!

17 November 2014

To 13.11.2014, Sharon Bezaly, huilu, Dimitri Slobodeniuk, joht ja Sinfonia Lahti,
Sibelius-talo, Lahti

Sharon Bezaly tarjosi kuulijoille sitä mitä saattoi odottaakin: maailmanluokan huilismia sulavine legatoineen, äärinopeine sormineen ja kirkkaine artikulaatioineen. Bezalyn ja lahtelaisten tulkitsemana Rautavaaran huilukonsertto soi kuulaasti ja vakuutti erityisesti sointiväreillään.

01 October 2014

Pe 26.9.2014, klo 18.00, ”Vindarnas möte – Tuulten tapaaminen”,
Zephyr -trio,
Kouvola

Kouvolassa kuultiin värikäs tuulahdus luovaa huilismia ja kansanmusiikkia ruotsalaistrio Zephyrin keikalla perjantaina 26.9.2014. Göran Månsson, Jonas Simonsson ja Richard Ekre-Suzzi ovat yhdistäneet osaamisensa ja tuloksena syntyy sävykästä musisointia, jossa perinne ja uusi lyövät oivaltavasti kättä.

Zephyr on ennen kaikkea virkistävä yhdistelmä kokemusta ja kokeilunhalua. Kukin herra on omalla alallaan äärimmäisen osaava mutta yhdessä heidän taiteensa tarjoaa myös täysin uusia sfäärejä. Månssonin subkontranokkahuilu toimii kivijalkana koraaleista funkhenkiseen rappaamiseen. Ekre-Suzzi luo bansurilla musiikkiin pehmeän eksoottista sävyä. Simonsson taas vaihtaa roolia soittaen milloin pehmeää Härjedalin nokkahuilua ja milloin pitkähuilua puhaltaen seuraavaksi johonkin kolmanteen huiluun.

Jokin luovuuden rajattomuus kuuluu myös ohjelmistossa. Kouvolassa kuultiin kolmen sävelletyn teoksen lisäksi pitkälti improvisaatiolle rakentuvia kappaleita, joissa erilaiset huilut saivat persoonallisine sointeineen mukavasti solistista tilaa. Tunnin konsertissa kokeilevuus polveili paikoin jännittäviä reittejä ja rakenteiden hahmottaminen muodostui haastavaksi. Pienetkin kuulijat pysyivät kuitenkin kelkassa, sillä Zephyrillä oli tarjota jatkuvasti uutta eri soittimien ja niiden yhdistelmien kautta.

Leppoisalla tuulella olleet ruotsalaistaiturit ottivat yleisönsä kotoisassa konsertissa ja ystävällisesti esittelivät runsasta soittimistoaan konsertin jälkeen paljon nuoria huilisteja sisältäneelle yleisölle.

24 September 2014

Su 21.9.2014, klo 16.00,
Jed Wenzt, traverso,
Aapo Häkkinen, cembalo, Camerata, Musiikkitalo, Helsinki.

Jed Wentz on amerikkalainen traversisti ja  kapellimestari. Hän on vanhanmusiikin yhtyeen, Musica ad Rhenumin perustaja ja esiintyy heidän kanssaan säännöllisesti sekä solistina että kapellimestarina. Wentz opettaa traversoa Amsterdamin konservatoriolla ja luennoi vanhan musiikin esityskäytännöistä muun muassa Lontoon Royal Academy of Musicissa.

Aapo Häkkinen jätti Jed Wentzin varjoonsa rohkealla karakterisoinnillaan: ensimmäisen osan ranskalaistyyliset koristelut täyttivät salin raikkaalla ja ryöppyävällä cembalonsoinnilla.                   

Toisessa kappaleessa Wentz löysi uutta energiaa, minkä ansiosta cembalon ja traverson välinen dialogi säilyi vaivattomana ja resonoivana. Wentz on levyttänyt sekä Locatellin että Händelin sonaatit, mistä voi johtua myös se, että näiden teosten tulkinnat erottuivat selkeästi muista teoksista dynaamisilla ja hienovivahteisilla fraseerauksillaan.

Wentz haparoi paikoin ja hänen ajoittainen huolimattomuutensa heijastui musiikillisen ilmaisun passiivisuutena. Konserttiohjelma oli kuitenkin erittäin mielenkiintoinen ja monikerroksinen, sillä se toi esille barokin eri tyylilajeja ja antoi traversolle mahdollisuuden hyödyntää värispektriään laajasti. Teokset eivät ole keskeistä traversorepertuaaria, minkä vuoksi olikin hyvä, että Wentz hyödynsi sivistystään ja esitteli jokaisen teoksen lyhyesti ennen soittoa.