News and Articles

Suomen Huiluseuran jäsen. Luo oma käyttäjätunnus uusille nettisivuillemme! Nyt sivujen koko sisältö on avoinna kaikille, mutta syyskuusta 2020 alkaen osa artikkeleista suunnataan vain kirjautuneille käyttäjille. Käytä rekisteröityessäsi koko nimeäsi, että sinut voidaan tunnistaa seuran jäseneksi.

  • (Senza Nome 2015)
  • Peter Verhoyen – Piccolo
  • Arco Baleno

Belgialaisen deFilharmonie-orkesterin piccolisti Peter Verhoyen on jälleen julkaissut uuden levyllisen musiikkia. Kyseessä on Arco Baleno - kamariorkesterin kanssa äänitetty Vivaldi-levytys, joka sisältää huilukonsertot La Notte ja Il Gardellino sekä kaikki kolme alun perin flautinolle sävellettyä, mutta nykyisin useimmiten piccololla esitettävää konserttoa.

Levyn ensimmäinen teos on konsertto a-mollissa (RV445). Arco Baleno -yhtyeen yhteissointi on arvokas, ja sitä on nautinnollista kunnella. Peter Verhoyen osoittaa heti a-mollikonserton aikana osaamisensa huipputason piccolistina. Hänen sointinsa on rento ja tasainen. Kuitenkaan tämä haikea sävellys ei ehkä ole kaikkein sopivin kappale levyn ensimmäiseksi. Sen sijaan toinen kappaleista on konsertto C-duurissa (RV444), joka muuttaa tunnelman aurinkoisempaan, mutta samalla kuitenkin intensiivisempään suuntaan pitäen myös kuulijan paremmin otteessaan.

Peter Verhoyen kuuluu varmasti piccolistina alansa parhaimmistoon. Hänellä on yllättävän rento ja leveä, sekä parhaimmillaan sävykäskin ääni. Herkkää korvaa voi rasittaa paikoitellen Verhoyenin lievä ylävireisyys, varsinkin gmollikonsertossa La Notte (RV439), joka on sävellyksistä kolmas. Hienoja detaljeja kuitenkin on paljon, joista mieleeni jäi erityisen elegantti siirtymä La Notte -konserton jälkimmäisestä presto-osasta unenomaiseen largo-osaan il sonno.

Neljäs teos on konsertto C-duurissa (RV443), joka olisi sopinut mielestäni paljon paremmin levyn aloituskappaleeksi. Sen ensimmäisen osan virtuoottisia kiemuroita seuraa kuuluisa Largo, jossa Verhoyen innostuu vihdoin hieman esittelemään ornamentaatiotaitojaan. Riemukkaassa Allegro molto -osassa käydään draamaa huokuvan välitaitteen kautta loppua kohti kesäisiin karkeloihin.

Huilukonsertto Il Gardellino (RV428) D-duurissa on levyn viimeinen teos. Se taipuu upeasti myös piccololle, mikä ei ole mikään ihme – imitoidaanhan piccololla usein pikkulintujen sirkutusta. Verhoyen ja Arco Baleno saavat Il Gardellinon toisenkin osan kuulostamaan suorastaan iloiselta ja Allegro-osa päättää varmalla ja iloisella tavalla tämän suositun konserton.

Verhoyenin soitto ei ole ylitsepursuavan heittäytyvää, muttei myöskään tavattoman viileää. Ehkä sitä voisi kuvata tyylikkääksi, parhaimmillaan jopa intensiivisen ilmaisuvoimaiseksi. Paikoitellen kaipaisin kuitenkin huomattavasti lisää koristelua. Vivaldin sävellyksille tunnusomainen tunnetilojen rikkaus ja harmonian selkeys yhdistettynä Verhoyenin yksinkertaisia linjoja suosivaan soittoon ja varmaan tekniikkaan ovat omiaan takaamaan kuuntelunautinnon myös piccoloa vierastaville. Tämä levy kestää kyllä kuuntelua. Kukapa ei Vivaldista pitäisi!