Korona-aika on ajanut monet meistä uuden äärelle ja etäopetus on tullut jäädäkseen opetusmuotona musiikkiopistojen arkeen. Vaikka digiloikka viime keväästä onkin ollut monelle meistä jo valtava, päätimme jakaa teille muutamia vinkkejä myös kotiin linkattavaksi. Viime syksynä Matti Suvela ja Annika Gummerus-Putkinen Pop-Jazz Konservatoriolta tekivät meille Virtuaalivirtuooseihin näppärät vinkkivideot etäopetusta varten, jotka saamme nyt jakaa teille kaikille uudelleen.
KuvayhteysMitä kameraa käytän? Katso videolta vinkit mm. siihen, mitä sinusta tulee näkyä. Huomioithan myös puhelimen kameraa käytettäessäsi, ettet peitä puhelimen mikrofoniaukkoja asetellessasi puhelinta esimerkiksi nuottitelineelle tai hyllylle. |
NettiyhteysMillainen nettiyhteyden tulisi olla? Miten kotona tulisi sitten nettiyhteyden kanssa toimia, että etätunti sujuisi mahdollisimman saumattomasti? Nettiyhteyden tärkeyden tajuaa vasta sitten kun se ei toimi halutulla tavalla. |
ÄäniyhteysMitä mikrofonia etäyhteydessä kannattaa käyttää? Ääni on musiikinopetuksessa se kaikkein tärkein ja siihen kannataa panostaa, että opetus on molempiin suuntiin mielekästä. |
Oman stemman äänittäminenKuinka näppärästi voin äänittää puhelimellani omaa soittoani? Oman soiton äänittäminen on hyvä oppimisen apuväline. Melkein kaikista kännyköistä löytyy ääninauhuri-ominaisuus jota voit hyödyntää äänittämiseen. Jos haluat kuunnella taustanauhaa tai säestystä äänittäessäsi, tarvitset kännykän lisäksi esimerkiksi tietokoneen ja kuulokkeet. Voit kuunnella äänitettäsi itse tai lähettää sen vaikkapa opettajalle palautteen saamista varten. Lisää ääninauhan lähettämisestä seuraavassa videossa... |
Valmiin stemman lähettäminenKenelle lähettäisin soittoani kuunneltavaksi? Kännykän ääninauhurista saat jaettua äänileikkeen kätevästi suoraan whatsappilla opettajallesi palautteen saamista varten tai ilahduttamaan vaikka kaverisi tai esimerkiksi mummosi päivää! |
Stemmojen koostaminen taustan päälleKuinka voisin liittää äänitetyn stemman taustanauhan päälle? Tietokoneohjelmaa käyttämällä voit koostaa erillistä ääninauhoista yhtenäisen kokonaisuuden jossa soivat päällekkäin esimerkiksi säestys ja soolo. |
Viritin-metronomi sovelluksen käyttäminenKuinka saisin huiluni vireeseen? Viritin ja metronomi ovat jokaisen soittajan tärkeät työvälineet. Voit ladata kännykkääsi ilmaisen sovelluksen, josta löydät sekä virittimen että metronomin. Näin molemmat ovat aina siellä missä sinäkin! Kun olet vireessä ja ajallaan, yhteissoitto sujuu kuin leikiten. |
Web-kameratHaluaisinko parantaa etätuntien laatua web-kameran avulla? Laadukkaalla ulkoisella tietokoneeseen liitettävällä kameralla voit parantaa kuvan lisäksi myös etätunnin äänen laatua. Irrallinen kamera antaa mahdollisuuden säätää kuvakulmia toivimammiksi. |
Matti on myös musiikkiyhtiö Popmode Oy:n tekninen vastaava (kuvankäsittely, taitto, ohjelmointi) ja studiomestari (äänitys, miksaus, masterointi). Lisäksi hän toimii Roihupellon Bändikoulussa operatiivisena johtajana sekä opettajana. |
Vuodesta 1999 lähtien Annika Gummerus-Putkinen on myös toiminut säveltäjänä, mm. nuorten musiikkinäytelmien lauluntekijänä, käsikirjoittaja ja ohjaaja Tuulikki Kankaanpään teksteihin. Esiintyjänä Annika on toiminut mm. Muhalluksen (1989–91) solistina, ja hän toimii edelleen Paperikuu-yhtyeen sekä Pentti Hildén duon jäsenenä, huilistina ja laulajana. |