Artikkelit ja tiedotteet

Olemme rajanneet Suomen Huiluseuran sisältöä vain jäseniemme käyttöön. Mikäli olet jo seuramme jäsen ja sinulta puuttuu vielä tunnukset sivuille, olethan yhteydessä jäsensihteeriimme. Jos et ole vielä jäsen, käy täyttämässä jäsenhakemuslomake 

Lapin Kamariorkesterin huilisti Heli Haapala piti Nuorten LuostoClassiciin heinä-elokuussa 2019 osallistuville nuorille huilisteille kurssin leirin ohessa.

Nuorten LuostoClassicin taiteellinen johtaja Laura Raudaskoski haastatteli.

Miltä tuntui opettaa mestarikurssimeiningillä Luostolla?

Opettaminen oli antoisaa ja jännittävää. Kaikista välittyi omanlainen tekeminen ja persoona jonka oppilas pyrki tuomaan soittoon. ”Julkinen” mestarikurssi rajoittaa hieman puuttumista henkilökohtaiseen, yksityistunneilla pystyy eri tavalla puuttumaan kaikkeen soitossa kun ei ole yleisöä paikalla.

Mitä huilistinaluista jäi mieleen?

Kaikilla hyvät äänet yleisesti! Yllättävästi ääni oli monella pidemmällä kuin näppitekniikka. Kaunista soittoa, kaikkien tulisi uskoa itseensä ja uskaltaa soittaa rohkeasti.

haapalan kurssi 1Heli opettaa kemijärveläistä huilistia, Nuorten LuostoClassicin pitkäaikaista isosta Milja Pohjoismäkeä. Kappale Eric Ewazenin sonaatti.haapalan kurssi 2Kuusamolainen Olli-Pekka Pulkkanen valmistautuu soittovuoroonsa.

Haastattelin Heliä musiikkileirin ollessa vilkkaimmillaan. Miltä tuntuu meininki musiikkileirillä?

Täällä on tosi mukava fiilis! Selvästi nopeasti löytynyt yhteiset sävelet myös vapaa-ajalla, kaikki puhaltavat yhteen hiileen ja nuoriso on kyllä nykyään viksua.

Onko muuta jota haluaisit vielä sanoa?

Tämä on ollut ihanaa! Nuorten soittaessa tulee itsellekin palautettua mieleen soiton ja musiikin ihanuus sekä musisoinnin ilo.

haapalan kurssi 3Maailman mukavimmat paikat.haapalan kurssi 4Rovaniemeläinen Valtteri Laiho ja Fauren Fantasia. Säestäjänä kurssilla toimi Johanna Tilus.haapalan kurssi 5Kuusamolainen Susanna Törmänen soittaa Ian Clarken Deep Bluea. Susanna opiskelee Kuusamon musiikkiopiston (Teemu Huunonen) lisäksi Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa Hanna Juutilaisen johdolla.haapalan kurssi 6Rovaniemeläinen Aino Lankila Helin opetuksessa. Soitettavana Mozartin Rondo D.