Artikkelit ja tiedotteet

Olemme rajanneet Suomen Huiluseuran sisältöä vain jäseniemme käyttöön. Mikäli olet jo seuramme jäsen ja sinulta puuttuu vielä tunnukset sivuille, olethan yhteydessä jäsensihteeriimme. Jos et ole vielä jäsen, käy täyttämässä jäsenhakemuslomake 

Uusi huilunsoiton harrastajien kesätapahtuma Helsingin huiluleiri järjestetään ensimmäistä kertaa Ruskeasuon seurakuntakeskus Rastissa 16.-18.6.2023. Lapsille ja aikuisille on omat leirinsä: Lapset leireilevät klo 12-16 ja aikuiset klo 17-20. 

Leirin perustajina ja opettajina toimivat huilistit ja musiikin moniosaajat Julia Ilomäki (MuM) ja Saara Lehtonen (Muusikko AMK & Musiikkipedagogi AMK). Molemmat opettajat toteuttavat opetustaan positiivisen pedagogiikan lähtökohdista ja nämä lähtökohdat toteutuvat myös leirin opetuksessa. Improvisointi on myös lähellä molempien opettajien sydäntä ja sen saloihin päästään myös leirillä yhdessä sukeltamaan!

Päiväleirien ohjelma on monipuolinen ja kantavana teemana on yhdessä musisoimisen ilo. Sekä aikuisten että lasten leireillä soitetaan huiluyhtyeohjelmistoa ja harjoitellaan yhteismusisointitaitoja, kuten äänissä soittamista ja virittämistä. Mukana ovat myös altto- ja piccolohuilu, joiden soittoa voi halutessaan kokeilla! Leiriin kuuluu myös monenlaisia työpajoja, kuten sävellystä ja improvisaatiota. Kaikki harjoitukset tehdään yhdessä ja rennolla meiningillä, sillä leirin tärkein tavoite on pitää hauskaa ja nauttia yhdessä soittamisesta!

Huilunsoiton päiväleirejä ei ole vielä ollut tarjolla Suomessa, ja siksi me leirin opettajat olemme innoissamme voidessamme tarjota uudenlaisen musiikkileirin huilunsoiton harrastajille! Erityisesti yksityistunneilla käyville oppilaille leiri tarjoaa arvokkaan kokemuksen yhteissoitosta ja hienon tilaisuuden tutustua muihin huilunsoittajiin. Leiri sopii niin kokeneemmillekin yhteismusisoijille kuin ensikertalaisillekin.

Leireille ilmoittaudutaan laittamalla viestiä osoitteeseen . Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Nähdään kesäkuussa Helsingin huiluleirillä!

Julia ja Saara

HELSINGIN HUILULEIRI 1HELSINGIN HUILULEIRI 2